Suomeksieksi In English PÃ¥ svenska Hangul (Korean) China

Jätteet ja ympäristön kuormitus

Kaikki Delipap Oy:n tuotannossa syntyvä jäte kierrätetään tai poltetaan, eikä meiltä näin ollen mene lainkaan jätettä kaatopaikalle. Kun tehtaallemme tuodaan selluloosakuorma, samalla auto noutaa meiltä jätekuorman polttolaitokselle vietäväksi. Näin vältytään turhilta kuljetusmatkoilta.

Tuotekehityksessämme pyritään jatkuvasti lisäämään biohajoavien raaka-aineiden osuutta valmiissa tuotteessa. Olimme edelläkävijöitä tuodessamme v. 2009 markkinoille biohajoavan terveyssiteen ja pikkuhousunsuojan, jotka voi hävittää kotikompostissa. Muumivaippa pakataan biohajoavaan pussiin, jonka voi käyttää uudestaan biojätepussina. Suuri osa käytetyssä vaipassa olevasta aineksesta on maatuvaa jätettä. Maailmalla on saatu hyviä kokemuksia vaippojen teollisesta kompostoinnista. Suomessa tämä jätteenkäsittelymuoto ei ole vielä hygieniatuotteiden kohdalla yleistynyt.